Heidin irti päästön päätös

Tänään saapuu päivä 23 ilman alkoholia! Jee hyvä minä! Kolme kokonaista viikonloppua on jo mennyt ilman perinteisiä siiderijuomia iltoja "ilostuttamaan". Oon aina ollut sellainen viikonloppulipittäjä. Vauhtia on huomattavasti kuitenkin hidastanut vuonna -06 ja -12 syntyneet lapset ja ajattelenkin, että oon 35-vuoden ikääni mennessä päässyt aika vähällä bilettämisellä loppupeleissä. Siitä oon tosi kiitollinen! Tämän hetkisestä elämäntilanteestani sen verran, että ollaan Teemun kanssa oltu nyt päälle kolme vuotta yhdessä ja naimisiin mentiin päälle vuosi sitten. Tässä elellään siis uusioperheen arkea lapsieni ja kahden kissamme kanssa.

Alkoholi on ollut minulle aina sellainen rentouttaja ja hauskanpitoon tarkoitettu juoma. Nuorempana(teininä) harrastettiin kavereiden kanssa silloin tällöin pussijuopottelua missä milloinkin ja se oli just sellaista perinteistä humalahakuista sekoilua. Milloin mihin oksentelua ja pyörimistä pitkin kyliä kaikenlaisten tyyppien kanssa. Viikonloppujen jännin päivä oli ehdottamasti se perjantai, kun sai jännittää saadaanko juomien hakija jostain ja kuka saa rahat kasaan. Yleensä se aina järjestyi ja silloin oli teinityttöjen viikonloppu pelastettu.

Siitä meni parisen vuotta ja täysi-ikäisyys kolkutteli ovella. Sehän tarkoitti sitä, että heti henkkarit saatuamme ensimmäisenä piti päästä baariin. Baari oli sellainen Graalin malja, josta oli kuullut hurjan hauskoja juttuja, ja joka tuntui siltä, että se avaa vähintäänkin portin seitsemänteen taivaaseen. Tottakai se humalahakuinen juominen sitten jatkui. Koskaan ei baarireissu päättynyt muuhun, kuin oksenteluun ja itkuun. Aikamoinen seitsemäs taivas :D Se hauskanpito kuitenkin sai muuttuvan tekijän kun tulin 18-vuotiaana raskaaksi ja alkon käyttö väheni. Enää ei vedetty perseitä vaan simailtiin silloin tällöin viikonloppuisin muutama siideri. Viina sai jäädä(olin aina ennen vetänyt kännit Tapio viinalla). Joskus, kun vanhempani vahtivat lapsia, baari kuitenkin kutsui ja siellä drinkkejä kaatui kurkusta alas nopeammin kuin kerkesi kissaa sanoa. Sama meno jatkui vielä hetki toisen lapsen synnyttyä. Viikonloput sitten kotona himmailin muutamalla saunasiiderillä, mutta sitä etanolia oli kuitenkin jossain määrin aina saatava.

Sanotaanko kuitenkin tiivistettynä, että oon aina tykännyt juoda. Ja oon juonut kyllä melkein joka viikonloppu. Alkoholi on antanut sellaisen pakotien arjesta ja se päähännousun humiseva ensiraapaisu on ollut se, joka on saanut tarttumaan pulloon. Alkoholin juominen on tuntunut siltä, että illoissa on jotain erilaista ja viikonlopuissa jotain odotettavaa. Tylsyys on pahinta ja eihän viikonloppuna kuulu olla ilman alkoholia! Näin sitä ajattelin. Kunnes tapasin Teemun. Hän ei juonut ollenkaan silloin ja oli ollut jo pari vuotta juomatta(hän kertoo siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa). Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun alkoholi löysi tiensä takaisin myös hänen elämäänsä ja pian huomattiin, että yhdessä viikonloppujuopottelu onkin tosi hauskaa. Sauna päälle ja korkki auki. Ah, se ensipuraisu!

Meni pari vuotta ja ne viikonloput ei olleetkaan enää niin kivoja. Alkoi tulla ihme kinaa ihan mitättömistä asioista ja etenkin silloin, kun lapset eivät olleet kotona, alkoholin juodut määrät vaan kasvoivat. Selvinpäin arkena, meillä kuitenkin meni aina hyvin ja rakkautemme on aina ollut se kantava asia meidän elämässä. Tuli turtuminen ja ahdistunut olo. Arkisin masensi ja pienetkin askareet sai mittaamattoman suuret ongelmat ympärilleen. Juotiin silti, koska se oli jo tapa ja mitä sitä muuta keksisi. Viime vuoden huhtikuussa asiat alkoivat kuitenkin muuttua. Törmäsin ekaa kertaa sober curious ilmiöön ja se herätti mielenkiinnon. Voiko tosiaan olla niin, että ilman alkoholia kaikki voisi olla selkeämpää ja helpompaa? Ihan niin kuin silloin lapsena, ajattelin. Olinkin silloin huimat kolme viikkoa juomatta ja se taisi ollakin pisin aikani ilman alkoholia, jos ei raskausaikoja lasketa. Pää tuntui sinä aikana kevyemmältä ja ajatus juoksi. Uneni paranivat ja kaikinpuolin alkoi olla helpompi hengittää. En kuitenkaan onnistunut vielä silloin saamaan itseäni siihen mielentilaan, että olisi voinut lopettaa pidemmäksi aikaa. Juominen jatkui ja ahdistus sen mukana.

Elämä kuitenkin heitti eteemme jotain niin radikaalia viime joulukuussa, että oli pakko alkaa katsomaan itseään ja elämäänsä suoraan ja rehellisin silmin. Tuosta radikaalista ehkä avaudumme myöhemmin jos koemme sen hyväksi. Silloin se mielentila klikkasi! Alkoholin paska se on mikä tätä elämää pitää paikallaan. Alkoholin paskan takia ei saa aikaiseksi sitä mitä oikeasti haluaa ja mikä tuntuisi hyvältä. Nyt saa riittää! Ahmin paljon kirjallisuutta liittyen sober elämään ja päätin uudenvuoden krapulan mainingeissa, että nyt muuten se lipittäminen loppuu. Ja se on pysynyt. Sen kohta 23 päivää. Olen siitä tosi ylpeä, koska tiedän että vielä menee monta monituista päivää lisääkin ja ehkä koko loppuelämä. Who knows? Suhtaudun tähän ilmiön mainitsemalla, uteliaalla tavalla. Katson mitä kaikkea tämä muutos muuttaakaan ja miten alan näkemään elämän, kun alkon turruttava etanoli ei ole sotkemassa hormonejani. Nyt olen saanut takaisin taas sen selkeän olon ja nukkuminen on ihanan syvää. Motivaatio on huipussaan ja siitä kaikesta lähtikin idea tähän blogiin. On aika uskaltaa puhua enemmän ja tehdä enemmän sitä mistä oikeasti tykkää. Avioliittomme kukoistaa entistäkin syvemmin. Tämä blogi on minulle henkilökohtaisesti päiväkirjamainen toipumisapu, mutta toivon sydämeni pohjasta, että se voisi auttaa tai motivoida edes yhtä ihmistä. Irti päästö on tapahtunut ja päivä kerrallaan taaperretaan menemään. Tiedän, että vaikeitakin päiviä on tulossa ja isoja koetinkiviä. Puranpa ne sitten tänne :D

Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tänne asti. Jos olet samassa veneessä tai mietit sober elämän aloittamista, pysy mukana. Mennään yhdessä ja katsotaan mihin se meidät vie!

Rakkaudellisin raitistelu terveisin,

Heidi