Kaksi viikonloppua selvänä

Kuva: Pixabay
Takana on nyt kaksi viikonloppua ilman alkoholia itselläni. En laske itse selvinpäin oloa päivinä, vaan viikonloppuina, koska juomiseni on aina rajoittunut (lähestulkoon) aina niihin päiviin.
Viikonlopun vietimme mukavasti ja rennosti. On aina yhtä mahtavaa huomata, että sillä rahalla, minkä laittaa alkoholiin, voi saada niin paljon kaikkea muuta. Söimme hyvin ja energiaa riitti käydä sunnuntaina vielä salillakin.
Aiemmin olen yrittänyt mahduttaa aina kaiken kuntoilun viikolle, jotta saisin "oikeutuksen" viikonloppuna vain olla ja juoda. Hullua sellainen on näin jälkeenpäin mietittynä. Tänään keskustelimme tästä asiasta salilla parin ukon kesken ja monet ovat enemmän ja enemmän samaa mieltä asiasta. Viikonloppuna ryyppääminen heikentää unta monta päivää, palautuminen on hidasta, vatsa ei toimi kunnolla lähes viikkoon, mieliala on matalalla ja vaikka mitä. Kova hinta muutaman tunnin hiprakasta.
Mutta miksi sitten jeppe juo, kuten jo ravintolakoulussa opiskelimme psykologian tunnilla? Se on selvää. Koska riippuvaisuus. Sitä yrittää järjen kanssa miettiä kaikkea noita ikäviä puolia, mutta silti se parin tunnin hiprakka vie voiton kaikesta hyvin perustelluista vastalauseista. Ja pahinta on myös se, että mieli alkaa itse kehittämään kaikkia ikäviä asioita esiin, jotka tukevat tuota päätöstä juoda. On ihan pakko juoda, koska on a. Kylmää, b. Lämmintä ja kesä, c. Stressaava viikko, d. Loma, e.On juhlapyhä, jokin erityinen päivä, telkkarista tulee jokin hyvä ohjelma, sukulaiset harmittaa....mikä vain syy käy.
Tätä kaikkea vastaan ei ole olemassa mitään muuta perustetta, kun itsestä lähtöisin oleva halu olla juomatta. Siihen voi tulla jokin syy, kuten vaikka terveydellinen, mutta sekään ei ihmistä estä tuhoamasta itseään, jollei ihminen itse tee päätöstä ja pysy sen takana. Päätöksessä pysymisen oikeastaan suurin edellytys vaikuttaa olevan se ympäristö, jossa olet päivittäin. Sen vaikutus omaan mieleen on suuri.
Niinpä lähden uuteen viikkoon jälleen tyytyväisenä itseeni ja
meihin. Olo ei aina tietenkään ole pirteä ja hyvä, mutta silti se
on jotain ihan muuta, mitä alkoholin jäljiltä olisi. Hyvä me!
By Teemu