Teemun ahaa - elämys alkoholista
Join taannoin alkoholitonta viiniä viikonloppuna ruuan kanssa. Se oli maistuvaa, sekä kyseinen valkkari sopi hyvin ruokaisan italialaistyylisen salaattimme kanssa.
Meillä oli puolikas pullo normaalista (eli 0,375l), joten siitä sai pari isohkoa lasia kumpikin. Tai olisi saanut, sillä ruualle ihan hyvin itselleni vältti lasillinen, ja pulloon jäi vielä yhden lasin verran. Syötyäni jäin arpomaan mielessäni, että joisinko lasillisen loppuun vai en. Koska ei janottanut, sekä tuntui kuin olisi nauttinut sen verran, mitä tuon ruuan kanssa tuntui sopivalta.
Silloin iski valtava ahaa -elämys päähäni. Siis näinkö oikeasti viiniä tulisi juoda! Kirosin mielessäni alimpaan rappukäytävään tämän kansan alkoholikulttuurin kaikkine alkoholin suurine ristiriitaisuuksineen, kuinka ylistetty ja kirottu se on äärilaidasta toiseen. Pohdin asiaa Heidin kanssa pöydässä, miten voikaan jonkin juoman muuttaa täysin se asia, että siinä on melkoista myrkkyä nimeltä etanoli. Jos sitä olisi ollut viinissä, olisi pitänyt (tietenkin) olla isompi pullo, sekä viini olisi juotu tarkkaan loppuun ja jatkettu muilla juomilla. Ehkä viinin juomisesta ruuan kanssa on tehty jotenkin liian hienostunut asia pohjoisissa maissa. Ehkä sitä pitäisi verrata ja suhtautua, kuten maidon juomiseen. Joku haluaa juoda sitä ruuan kanssa, toiset ei. Sekä yhdelle riittää lasillinen, toinen santsaa toisen. Mutta viittä tölkkiä ei juo kuin joku, jolla on ongelma.
Niin pieni määrä etanolia, vielä ruuan kera nautittuna, ei taatusti ole vielä kovin haitallista keholle. Ongelma tulee siis siitä, jos se lasillinen ei riitä. Ja tässä meillä on se ongelma. Kun kerran maistaa alkoholin ja siitä seuraa se tuttu tunne päässä, aktivoituu aivojen riippuvaisuudesta vastaava osa valloilleen, ja sitten mennään. Miksi on siis niin vaikeaa jättää se siihen yhteen lasiin?
Omalla kohdallani huomasin, että elämän stressaavuus, yhdistettynä alkoholin aiheuttamiin fyysisiin ongelmiin, loi sellaisen omanlaisen ikävän tekijän juomiseeni. Mikäli join vaikka kaksi olutta, seurasi siitä sydämen sykkeen nousu, sekä levoton olo. Jos join illalla vähän alkoholia, en meinannut millään saada unta, koska sydämen syke tuntui päässä ja korvissa tyynyä vasten, sekä olo oli hikinen, levoton ja ärtynyt. Selvästi nämä olivat merkkejä kehon huonosta kunnosta. Siksi join aina niin paljon, että varmasti uni tuli, eikä nukkumaan menosta oikein ollut selvää kuvaa enää seuraavana päivänä. Niin sanotusti nollasin oikein kunnolla.
Eniten vaivasi se kierre, joka tuli aina viikonloppuisin. Mikäli ei juonut viikonloppuna, piti sitä saavutuksena, joka oli itsekurin aikaansaannosta. Viikonloppu sujui aina niin, että piti yrittää järjestää paljon tekemistä, ettei vain ehtisi ajattelemaan sitä juomista. Kello 21 odotti kuin kuuta nousevaa, ettei vaan enää pysty ratkeamaan. Olo oli levoton, ärsyyntyi pienistä asioista ja jatkuvasti ajatteli, miksi tämä muka oli hauskaa, kun voisi juoda ja siinä olisi ajanvietettä sekä hauskaa.
Tämä on riippuvaisuutta. Sen ei tarvitse olla päivittäistä juomista, vaan sitä mihin on oppinut. Kun viikonloppu koittaa, pitää saada se annos, tai muuten tulee vaikeaa.
Nyt on tullut täyteen viisi viikkoa juomatta, nyt elämä tuntuu siltä, kuin alkoholi ei olisi vaihtoehto. Että joko juo, tai ei juo. Alkoholille ei vain tunnu löytävän enää mitään virkaa elämään, miksi sitä pitäisi juoda.